Kulttuurin tuottaminen on aina enemmän tai vähemmän prosessi. Tuottajan on hankala toimia työssään, jos hän ei tunne omaa toimialaansa tai sille tyypillisiä toimintamalleja. Tästä syystä toimintaympäristön tuntemus ja hyvät prosessinhallintataidot ovat tuottajalle ensisijaisen tärkeitä. On ymmärrettävä, että ympäristö muuttuu eikä ole yhtä oikeaa tapaa toimia.
IDEOINTI ⇒ SUUNNITTELU ⇒ TOTEUTUS ⇒ ARVIOINTI
Työnteko alkaa yleensä ideoinnista ja suunnittelusta, joka käsittää alleen toiminnan tarkoituksen ja tavoitteet, sisällönsuunnittelun, budjetoinnin ja rahoitusmahdollisuuksien kartoituksen, aikataulutuksen ja vastuujaon. Kun suunnitelma on kokonaisuudessaan valmis, voi kuitenkin toimintaympäristössä tapahtua jokin oleellinen muutos, joka vaikuttaa tehtävään työhön. Tässä vaiheessa vaaditaan määrätietoisuutta ja kykyä tehdä nopeita muutoksia ja kompromisseja suunnitelmaan.
Projektinhallinta
Kulttuurialalla työnteko tapahtuu yhä enemmän projektimuotoisesti. Ryhmätyötaidoilla onkin korostunut merkitys tuottajan työssä onnistumisessa. Mitä suurempi projekti, sitä tärkeämpää on valita oikea projektinhallinnan työkalu — hyvät ryhmätyötaidot eivät yksinään riitä. Erilaiset verkon pilvipalvelut tarjoavat hyvän ympäristön ryhmänsisäiselle tiedonjaolle, joka onkin toimivan ryhmätyönteon keskiössä. Projektinhallinta on kuitenkin myös tietojen hallintaa: aikataulutusta ja työntehtävien delegoimista. Tämän kaiken voi toteuttaa pienissä ryhmissä tekstinkäsittelyohjelmien ja pilvipalvelun yhdistelmällä, mutta projektin kasvaessa tehokkainta on käyttää tätä varten erikseen kehitettyjä projektinhallinnan sovelluksia.
Muuttuvan ympäristön haasteet
Kansainvälinen toiminta vaatii tekijältä kykyä vastata muuttuvan kielenkäytön, toimintakulttuurin ja -ympäristön haasteisiin. Toimiessani Saksassa tuotantoassistenttina musiikkialan yrityksessä, kiersin eri artistien kiertuemanagerina eri puolilla Eurooppaa. Työnäni oli huolehtia siitä, että edustamani artistit saapuvat sovitusti esiintymispaikalle, saavat riittävästi lepoa ja asianmukaisen palkkion esiintymisestään. Tuntematon ympäristö, vieras toimintakulttuuri ja hektinen aikataulu asettavat tuottajan työlle haasteita, mutta myös tärkeitä oppimiskokemuksia.
Katso myös: tekninen tuottaminen, toimintaympäristön tuntemus
Prosessinhallintaan liittyviä projekteja
Musiikkiala
DENA ja Ballet School: kiertuemanageri, 2014. Kaiku Studios Berlin. suunnittelu, toteutus, arviointi, kansainvälinen yhteistyö.
Tutkimus-, selvitys ja kehitystyö
Selvitys elektronisen urheilun nykytilasta Suomessa, 2014. Yleisradio. Opinnäytetyö.
Selvitys kuntien kulttuuripalveluiden sähköisen tuottamisen mahdollisuuksista, 2014. OKM. Projektipäällikkö.
Työmanuaali, kehittämistyö, 2015. Turun Asemapuiston lippakioski.
Järjestötyö
Kulttuuriyhdistys Obrigado: hallituksen puheenjohtaja, 2013 & 2014.
TeSK ry: tapahtumakoordinaattori, 2016.
Eclipse ry: toimintasuunnitelman laadinta, 2014.
HUMAK: Tutortoiminta ja -tapahtumat. Markkinointivastaava, 2012-2013. Markkinoinnin suunnittelu ja jalkauttaminen messuille, kouluihin ja tapahtumiin.
Tapahtumat ja festivaalit
Turun Asemapuiston lippakioski: tuottaja, 2015. Työnteon suunnittelu ja johtaminen
H2Ö-festivaali. Vesibussiliikennöinnin suunnittelu ja toteutus, 2016.
